Euroopan unionin tuomioistuin antoi 14.5.2019 ratkaisun, jonka mukaan Euroopan unionin oikeus ei salli sellaista jäsenvaltioiden lainsäädäntöä, joka ei velvoita työnantajia ottamaan käyttöön järjestelmää, jonka avulla kunkin työntekijän päivittäinen työaika voidaan mitata. Julkisuudessa ratkaisu on esitetty varsin dramaattisena, lehtiotsikoiden mukaan nyt tulevat ”kellokortit takaisin”. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa?
Unionin tuomioistuimen ratkaisussa oli kysymys siitä, että espanjalainen ammattiliitto oli espanjalaisessa tuomioistuimessa nostanut ryhmäkanteen erästä pankkia vastaan ja vaati vahvistettavaksi, että pankin oli otettava käyttöön henkilöstöönsä kuuluvien työntekijöiden päivittäisen työajan rekisteröimiseksi järjestelmä, jonka avulla voidaan selvittää, onko sovittuja työaikoja ja velvollisuutta toimittaa luottamushenkilöille tiedot kuukausittain tehdyistä ylityötunneista noudatettu. Espanjalainen tuomioistuin pyysi asiasta ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta. Se puolestaan katsoi, että ns. työaikadirektiivin ja työsuojelun puitedirektiivin eräitä kohtia on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, joka ei siitä kansallisessa oikeuskäytännössä omaksutun tulkinnan mukaan velvoita työnantajia ottamaan käyttöön järjestelmää, jonka avulla kunkin työntekijän suorittama päivittäinen työaika voidaan mitata. Toisin sanoen kaikissa jäsenmaissa työntekijöiden päivittäistä työaikaa on voitava mitata.
Mitä tämä siis suomalaisesta näkökulmasta merkitsee? Onko Euroopan unioni nyt tuonut rasitteeksemme uutta sääntelyä ja byrokratiaa? Vastaus on kielteinen. Unionitason sääntelystä on helppo saada aikaan huomiota herättäviä otsikoita tiedotusvälineissä – yleisön mielikuvat Euroopan unionista elämälle vieraalta vaikuttavien kurkkudirektiivien tuottajana istuvat tiukassa. Tässä tapauksessa unionin tuomioistuimen ratkaisu ei näyttäisi aiheuttavan muutospaineita suomalaista työelämää koskevan sääntelyn kannalta. Meillä voimassa olevan työaikalain mukaan työnantajan on pidettävä yllä työaikakirjanpitoa, johon mm. merkitään tehdyt työtunnit työntekijöittäin. Tätä edellytetään edelleen myös vuoden 2020 alusta voimaan tulevassa uudessa työaikalaissa. Unionin tuomioistuimen ratkaisu ei edellytä työajan seurantaa millään tietyllä menetelmällä. Niissä yrityksissä, joissa työajan seuranta ja työaikakirjanpito jo nyt on järjestetty asianmukaisesti, ei siis näytä olevan syytä huoleen.
Mahdollisen tulevan lainsäädännön kannalta unionin tuomioistuimen tulkinta toki muodostanee toistaiseksi tiettyjä reunaehtoja, eikä se välttämättä helpota niiden ongelmien ratkaisemista, jotka liittyvät työajan mittaamiseen monessa asiantuntijatyössä. Ensi sijassa ja toivottavasti ratkaisu kuitenkin toimii herätteenä niille organisaatioille, joissa työaikakirjanpito ei kenties vastaa nykyisen lainsäädännön vaatimuksia.