Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti 27.11.2018 olla antamatta mietintöä perintö- ja lahjaveron poistamista vaatineesta kansalaisaloitteesta. Oma kysymyksensä on, onko ratkaisu ollut oikea, ja olisiko perintö- ja lahjaverotuksesta luopuminen Ruotsin ja eräiden muiden maiden mallin mukaan ylipäätään tarkoituksenmukaista. Kriittisesti voidaan kuitenkin suhtautua siihen, että julkinen keskustelu on pyörinyt lähes yksinomaan veron poistamista tai säilyttämistä koskevien vaatimusten välillä. Kuitenkin veroa koskevan sääntelyn ajantasaistaminen ja joustavoittaminen pitkälti ratkaisisi monia ongelmia, joita veroon julkisessa keskustelussa on liitetty. Esimerkkejä joustavuuden ja verovelvollisen liikkumavaran lisäämisessä voisivat olla 1) luopumismahdollisuuksien lisääminen, 2) sopimusvapauteen perustuvien järjestelyjen laajempi tunnustaminen sekä 3) maksuaikahuojennuksen laajempi käyttö.
Perinnöstä ja testamentista luopuminen
Nykyisellään perinnöstä tai testamentista luopumisella voidaan jo varsin monin tavoin optimoida perintöveroseuraamuksia. Luopumalla perinnöstä tai testamentista luopuja itse välttää perintöveron, kun peritty omaisuus ja siihen liittyvä perintöverovelvollisuus siirtyy suoraan luopujan sijaantuloperillisille. Lakimääräistä ja testamenttiperimystä kohdellaan kuitenkin eri tavoin. Testamentista voi verotehokkaasti luopua myös osittain. Sen sijaan lakimääräisestä perinnöstä osittaisluopuminen ei ole mahdollinen: osittain perinnöstä luopuminen tulkitaan perinnön vastaanottamiseksi ja luovuttamiseksi edelleen. Luopuja maksaa perintöveron koko perinnöstä ja sijaantulijat taas lahjaveron luopujalta saamastaan perinnön osasta.
Ero perinnöstä ja testamentista luopumisen välillä on jo asiallisesti hämärtynyt. Oikeuskäytännössä on hyväksytty, että lakiosasta voi tosiasiassa luopua tehokkaasti osittain. Samoin varsin vähäinenkin testamentissa määrätty muutos lakimääräiseen perimykseen aiheuttaa sen, että saantoa pidetään testamenttisaantona eikä perintösaantona, jolloin tehokas osittaisluopuminen on mahdollinen.
Pääsääntö perintö- ja testamenttisaannon erottelusta perintöverotuksessa onkin nykyisellään varsin keinotekoinen. On vaikea nähdä syytä siihen, miksi luopumista kohdellaan eri tavoin pelkästään sillä perusteella, onko kysymys lakimääräisestä vai testamenttiin perustuvasta perimyksestä. Erityisesti, kun testamentti laatimalla on tuleva perimys helppo saattaa etukäteen testamenttia koskevien luopumismahdollisuuksien piiriin. Luonnollinen ratkaisu tilanteeseen olisi, että lainsäädännössä yksiselitteisesti sallittaisiin perillisen ja testamentinsaajan mahdollisuus luopua oikeudestaan kokonaan tai osittain, ja perintöverotus seuraisi tätä kummassakin tilanteessa samalla tavoin. Mahdollisuudet osittaisluopumiseen mahdollistaisivat omaisuuden järjestelyn yllättävissäkin tilanteissa siten, että suoraan lakimääräistä perimystä seuraavasta verotuksesta ehkä aiheutuva hankaluus voitaisiin nykyistä paremmin välttää.
Perinnönjako lakimääräisestä perimyksestä poiketen
Jos testamenttia ei ole, määrätään perintövero nykyisellään aina lakimääräisten perintöosuuksien mukaisesti.Perukirjassa ilmoitetaan kuolinpesän varat. Tämän tiedon perusteella verohallinto tekee ns. laskennallisen jaon ja määrää kullekin perilliselle veron siitä osuudesta, joka perukirjassa ilmoitetusta omaisuudesta olisi tälle lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan tuleva. Näin siis riippumatta siitä, miten omaisuus tosiasiallisesti jaetaan perillisten kesken. Jos perilliset jakavat omaisuuden lain mukaisista osuuksista poiketen, voivat suuremman osuuden saaneet joutua maksamaan myös lahjaveroa ”liikaa” saamastaan määrästä.
Perillisillä on joka tapauksessaaina oikeus jakaa perintö sopimallaan tavalla. Tähän nähden sinänsä eri asia siis on, että lain olettamista poikkeava jako voi aiheuttaa ylimääräisiä veroseuraamuksia, kuten äsken on kuvattu. Kuten perinnöstä luopumisten kohdalla, voidaan kysyä, onko perintöverotuksen tarpeen olla näin jäykästi juuri lakimääräisiä perintöosuuksia seuraava. Vaihtoehtoinen sääntelymallivoisi olla, että perintöverotuksessakin hyväksyttäisiin se, että perilliset voivat ainakin ennen perintöverotuksen toimittamista sopia jaosta täysin haluamallaan tavalla. Tällaisesta jaosta laadittu jakokirja sitten otettaisiin perintöverotuksen perustaksi. Tämä mahdollisuus antaisi lisää joustavuutta yllättäen sattuviin perintötilanteisiin, joihin ei etukäteen ole varauduttu testamentilla. Riskitekijänä mallissa toki olisi, että jakovaiheessa osakkaat pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa epäasiallisesti itselleen edullisen jaon aikaansaamiseksi, mutta sinänsä sama riski liittyy jokaiseen jakoon nykyisinkin.
Maksuaikahuojennuksen laajempi käyttö
Hallintaoikeuden erottaminen omistuksesta on yleinen perintöverosuunnittelukeino. Hallintaoikeustestamentilla määrätään omaisuutta koskeva omistusoikeus yhdelle ja hallintaoikeus toiselle taholle. Esimerkiksi isovanhempi määrää omistusoikeuden lapsenlapsille ja hallintaoikeuden lapsille. Hallintaoikeuden saaja ei maksa perintöveroa, vaan sen maksaa omistusoikeuden saaja. Koska omistusoikeuden saaja ei kuitenkaan saa omaisuutta haltuunsa niin kauan kuin hallintaoikeus on toisella, määrätään perintövero omistusoikeuden saajalle alennettuna. Tämäkin voi silti johtaa ongelmallisiin tilanteisiin. Jos perinnönjättäjän koko omaisuuden osalta hallintaoikeus on määrätty eri taholle kuin omistusoikeus, voi tilanne muodostua omistusoikeuden saajan kannalta vaikeaksi: hän ei saa haltuunsa mitään varallisuutta, mutta joutuu maksamaan veron varallisuudesta, joka on toisen käytössä. Tilanne voi olla varsin kohtuuton, jos omistusoikeuden saajalla ei ole itsellään varallisuutta.
Nykyisellään yrityksen tai maatilan sukupolvenvaihdostilanteissa on tietyin edellytyksin mahdollisuus paitsi itse perintö- ja lahjaveron määrää koskevaan huojennukseen, myös veron maksuaikaa koskevaan huojennukseen. Veron kantaminen voidaan tällöin ajoittaa kymmenenkin vuoden ajanjaksolle. Voidaan ajatella, että samankaltainen veron maksuajan pidennystä koskeva järjestely voisi olla mahdollista säätää myös tilanteisiin, joissa perittyä omaisuutta rasittaa toisen henkilön hallintaoikeus. Tällä voitaisiin pitkälti välttää kohtuuttomat tilanteet,joissa perintöverovelvollisuus kaatuu varattoman perillisen päälle perityn omaisuuden jäädessä ehkä vielä vuosikymmeniksi hallintaoikeuden saajan käyttöön.